Anssi Vanjoki: Virtuaalisuudesta osa arkipäiväämme

/

Nokian entinen johtaja ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Anssi Vanjoki pohtii kirjoituksessaan internetin vaikutusta tulevaisuuden asumiseen.

Internet on tullut osaksi arkeamme ja on läsnä reaaliaikaisesti kaikkialla, missä olemme. Tunniste- ja sensoriteknologioiden eteneminen ja pilvipalvelujen myötä kasvanut laskentavoima antaa mahdollisuuden elämämme rekisteröintiin aivan uudella tavalla. Miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa asumiseemme?

Elämän rekisteröinti voi olla passiivista tai aktiivista. Aktiivisesti käytettynä verkkoon kertyvä tieto helpottaa ja rikastuttaa mahdollisuuksiamme hyvään elämään. Meille muodostuu verkkoon läsnä-älyä ja eräänlainen virtuaaliaisti.

Koti ja asunto ovat tulevaisuudessakin ympäristö, johon tukeudumme pysyvyyden tukikohtana. Uusi teknologia kuitenkin mahdollistaa kodin resurssien käytön myös fyysisen kodin ulkopuolella. Teknologia mahdollistaa myös kodin toimintojen kauko-ohjauksen ja automaattisen ohjauksen. Älykännyköiden ja muiden henkilökohtaisten tietokoneiden kulkeminen mukanamme sekä koko ajan kehittyvä tunniste- ja sensoriteknologian keräämä tieto johtaa henkilökohtaisten ”käyttäytymisalgoritmien” kehittymiseen. Tällaiset oppivat järjestelmät seuraavat päivittäisiä askareitamme, liikkumistamme, kommunikaatiotamme ja oppivat ehdottamaan antamiemme ohjeiden puitteissa muutoksia. Monet näistä muutoksista liittyvät asumiseen ja kotiin.

Jatka lukemista >